F1-talli Mercedeksen iskukyky oli vielä silloin kohdallaan, kun kisoja ajettiin jossain muualla Euroopassa.
Euroopan kesäkauden alettua Mercedeksen suoritustaso on kuitenkin laskenut ihan silmissä. George Russell oli sunnuntaina ajetussa Belgian GP:ssä viides. Se ei tyydyttänyt.
– Tuloksellisesti maksimitulos, mutta suoritustasolla erittäin vaisua, Russell sanoi.
– Meidän on todella ymmärrettävä, mitä oikein tapahtuu ja miksi olemme ottaneet näin suuren askeleen taaksepäin, Russell vaati.
Pahinta on se, ettei Mercedes pärjää nyt edes sellaisilla radoilla, missä sen pitäisi kaiken järjen mukaan pärjätä.
– Tämän päivän olosuhteet olivat lähtökohtaisesti ihanteelliset autollemme. Silti kyseessä oli jälleen kauden heikoin suoritus, Russell suri.
– Meillä on edessä iso palaveri tällä viikolla, ja aiomme selvittää, mistä tässä kaikessa on kyse, Russell sanoi.






























