Formula ykkösten aika-ajot Bakussa muodostuivat ennätysmäiseksi farssiksi, kun radalla nähtiin peräti kuusi punaista lippua ja sessio kesti kaksi tuntia.
Red Bullin Max Verstappen esti jättipaukun viime hetkillä. Verstappen ajoi paalupaikalle viimeisellä nopealla vedollaan ja jätti Williamsin Carlos Sainzin 0,478 sekunnin päähän toiseksi. Sainz oli pitkään kiinni paalupaikassa.
Racing Bullsin Liam Lawson ajoi kolmanteen ruutuun ja seuraavat sijat valtasivat Mercedeksen Kimi Antonelli ja George Russell.
McLaren koki ison pettymyksen. Lando Norris lähtee sunnuntain kisaan vasta kuudennesta ruudusta ja seinään autonsa rikkonut Oscar Piastri vasta yhdeksännestä ruudusta.
Ferrarin aika-ajo oli valtava pettymys. Lewis Hamilton jäi 12. ruutuun ja Q2:een. Charles Leclerc ajoi kolmannessa osiossa seinään ja lähtee sunnuntain kisaan vasta lähtöruudusta 10.
Sade osui kolmannen osion alkuun ja sotki aika-ajoja tuntuvasti. Verstappen pääsi kuitenkin ajamaan viimeisen vetonsa lähes kuivalla radalla.






























