Williamsin tallipomo James Vowles iskee kovan väitteen pöytään. Vowles uskoo joidenkin Williamsin uuden auton osien olevan mestaruuden voittamiseen vaaditulla tasolla.

Williams ei ollut mukana F1-harjoituskauden avanneissa Barcelonan testeissä viime viikolla. Vowles perusteli poissaoloa The Independentille uuden auton valmistelussa tulleilla viivästyksillä.

Williamsin julkisti uuden FW48 autonsa virallisesti tiistaina. Vowles ei odota Williamsin taistelevan vielä kaudella 2026 mestaruustittelistä, mutta näkee tallin tulevaisuuden kirkkaana.

Williams lähtee kauteen 2026 Alex Albonin ja Carlos Sainzin muodostamalla kovatasoisella kaksikolla. Talli sijoittui viime kaudella valmistajien MM-sarjassa viidenneksi.

– Me haluamme rakentaa kauden 2025 päälle. Pidämme sitä perustana ja jatkamme kehittymistä vuosi kerrallaan sekä tallina että liiketoimena, Vowles kommentoi The Independentille.

– Jotkut automme osat ovat todellakin mestaruustasoa. Toiset osat ovat kuitenkin vielä kaukana siitä, ennen kuin olemme vaaditussa pisteessä. Siihen kuuluu auton valmistaminen viimeistelylle tasolle. Se ei riitä vielä taistelemaan palkintokorokesijoista tai voitoista.

Vowles vahvisti Williamsin liittyvän mukaan Bahrainin testeihin helmikuussa 11-13.2. Uusi F1-kausi alkaa Australian GP:llä Melbournessa 8.3.

LUE MYÖS: HS: Yksi ohikiitävä hetki muutti Enni Mälkösen elämän suunnan (RalliF1.fi)