F1-talli Ferrarin aika-ajot menivät jälleen penkin alle Miamissa. Kumpikaan tallin kuljettajista ei pystynyt säväyttämään.

Lewis Hamiltonin suuret vaikeudet jatkuivat ja hän oli vasta 12:s.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Eikä Charles Leclerc onnistunut juurikaan sen paremmin. Monacolainen lähtee sunnuntain kisaan vasta 8. ruudusta.

– Emme ole tyytyväisiä aika-ajoomme tänään, sillä meillä oli suuria vaikeuksia uusien renkaiden kanssa jo Q1:stä lähtien. Menetimme paljon aikaa erityisesti mutkissa 1 ja 2, vaikka muu kierros sujuikin kohtuullisen hyvällä vauhdilla. Meidän täytyy tutkia kaikki data tarkkaan, sillä emme saa tällä hetkellä kaikkea potentiaalia irti autosta. Emme myöskään ole onnistuneet löytämään oikeaa tasapainoa, erityisesti nopeita kierroksia varten, Ferrarin tallipäällikkö Fred Vasseur sanoi.

– Sprinttikisasta voimme sentään ottaa mukaan joitakin positiivisia asioita. Mielestäni se osoitti, että vauhtimme kuivalla radalla on varsin hyvällä tasolla. Oikean strategian ansiosta Lewis pääsi hyvään asemaan ja onnistui hienosti nousemaan seitsemännestä ruudusta palkintokorokkeelle, Vasseur jatkoi.

Ferrarin lopullinen iskukyky mitataan vasta sunnuntaina, kun edessä on varsinainen kilpailu.

– Olen luottavainen, että meillä on kilpailussa parempi vauhti, mutta sen hyödyntäminen ei tietenkään ole helppoa, kun lähtöpaikka on keskikastissa. Meidän on oltava kärsivällisiä ja katsottava, miten kilpailu etenee – keskittymällä omaan tekemiseemme ja olemalla valmiita hyödyntämään jokainen mahdollinen tilaisuus.

Miamin GP alkaa kello 23 Suomen aikaa.

LUE MYÖS:  Haastattelu: Jussi Jokinen paljastaa Edmontonin mahdollisuuden mestaruuteen (Siniviiva.fi)