
Ferrarin Charles Leclerc on heittänyt F1-kauden kymmenen ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen pyyhkeen kehään maailmanmestaruuksien osalta.
Sarjaa hallinneella McLarenilla on valmistajien sarjassa jo 191 pisteen etumatka Ferrariin. Leclerc on puolestaan jäänyt 94 pistettä sarjaa johtavasta McLarenin Oscar Piastrista, kun kaudesta on jäljellä 14 GP:tä.
Leclerc on saavuttanut tällä kaudella kolme podiumsijoitusta. Tallikaveri Lewis Hamilton voitti Kiinan sprinttikisan. Ferrarilla ei ole kuitenkaan voitettu vielä ainuttakaan varsinaista kilpailua.
– Kausi on ollut tähän mennessä pettymys. Jos katsoo pisteitä, olemme hyvin kaukana jäljessä. Joten meidän pitäisi dominoida täysin tästä eteenpäin. En usko, että meillä on mitään, mikä antaisi meille aihetta uskoa siihen, Leclerc sanoo Motorsport-Totalilla.
Leclercin mukaan Ferrarin ei kannata enää tuijottaa sarjan tilannetta. Kaikki on panostettava auton kehittämiseen ja jo vuoteen 2026.
– Otetaan kisa kisalta ja pyritään maksimoimaan tulokset. Katsotaan, minne se vie meidät, Leclerc pyörittelee.
Vuonna 2019 Kimi Räikkösen tilalle Ferrarille tulleen Leclercin ympärillä on pyörinyt lähtöhuhuja. Ferrari ei ole pystynyt rakentamaan hänelle autoa, jolla taistellaan mestaruudesta.
– Huhuja tietenkin liikkuu ja ne voivat olla häiriötekijöitä, mutta en usko, että ne ovat vaikuttaneet meihin. Minulla on motivaatio edelleen olemassa. Uskon, että tiimi tietää tarkalleen, missä haluan olla, Leclerc leikkaa siipiä huhuilta.