F1-talli Ferrarin tallipäällikkö Fred Vasseur uskoo, että Lewis Hamiltonin koettelemukset ovat Ferrarille hyvä merkki – vaikka Las Vegasissa nähtiin uran pohjanoteeraus.
Las Vegasissa Hamilton ajoi uransa 378 grand prix’n aikana ensimmäistä kertaa aika-ajoissa hitaiten auton todelliseen vauhtiin nähden. Vaikka hän nousi kisassa kymmenenneksi ja nousi lopputuloksissa kahdeksanneksi McLarenin kaksoishylkäyksen jälkeen, britti kuvaili suoritustaan ”merkityksettömäksi”.
Hamilton on aiemmin kutsunut ensimmäistä Ferrari-kauttaan ”painajaismaiseksi”. Hän on edelleen ilman palkintosijaa tämän kauden osalta. Ja mahdollisuuksia on jäljellä enää kaksi. Hamilton siis vaarassa ajaa ensi kertaa urallaan sellainen kausi, missä hän ei ole kertaakaan koko kauden aikana palkintokorokkeella.
Kesätauon jälkeen Hamilton on kerännyt kahdeksasta kilpailusta 43 pistettä, paras sijoitus neljäs Yhdysvalloissa. Vegasin jälkeen britti totesi jopa, ettei hän erityisemmin odota vuotta 2026, vaikka silloin otetaan käyttöön täysin uusi autojen sukupolvi.
Tilannetta pohtiessaan Vasseur näki kuitenkin valonpilkahduksen: hänen mielestään Hamiltonin turhautuminen heikoista tuloksista kertoo oikeasta voittajan asenteesta.
– On täysin ymmärrettävää, ettei Lewis ole tyytyväinen kymmenteen sijaan Vegasissa, Vasseur sanoi.
– Ei Ferrari ole tyytyväinen kymmenteen sijaan Vegasissa, eikä Ferrari ole tyytyväinen kuudenteenkaan sijaan. Mutta seuraava askel on reagoida: tehdä yhdessä töitä, jotta ensi viikolla Qatarissa onnistutaan paremmin. Sellaista on tallin arki, Vasseur jatkoi.
Vasseur vertasi Hamiltonin tilannetta – hieman erikoista kyllä – myös Red Bullin Max Verstappenin tilanteeseen.
– Jos muistatte, Max [Verstappen] oli 11:s Budapestissä, eikä se ollut mikään maailmanloppu. Meidän on pidettävä tämä ajattelutapa ja palattava kerta toisensa jälkeen, puskettava uudestaan ja parempiin suorituksiin, Vasseur sanoi.
Turhautumista Vasseur pitää positiivisena signaalina.
– Turhautuminen on normaalia. Olisin huolissani, jos sitä ei olisi. Olemme voittajia ja niin on Lewis myös, Vasseur linjasi.



























