Aston Martinin kauden alku Formula 1:ssä on ollut vaikea, ja Fernando Alonso toivoo tallin pääsevän pian ajamaan kilpailuviikonlopun ilman teknisiä rajoitteita.

Tallin AMR26-auto on kärsinyt useista ongelmista kauden kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa, erityisesti Honda-voimanlähteeseen liittyvistä vioista.

Jo talvitesteissä ilmenneet voimakkaat värinät rajoittivat ajomääriä, eikä kumpikaan kuljettajista – Alonso tai Lance Stroll – nähnyt ruutulippua Australiassa tai Kiinassa.

Alonso myöntää, että ongelmien ratkaiseminen on osoittautunut vaikeaksi.

– Vaikea sanoa, milloin saamme normaalin viikonlopun. Meillä on liikaa ongelmia ja myös sellaisia, jotka ilmestyvät yllättäen. Emme ole vielä täysin tilanteen tasalla, joten aikataulua on hankala arvioida, Alonso sanoi medialle.

Espanjalainen korostaa kuitenkin luottamustaan tallin osaamiseen.

– Teemme kovasti töitä, ja meillä on erittäin ammattitaitoinen ja lahjakas tiimi. Toivottavasti jo parin osakilpailun sisällä pystymme ajamaan normaalin viikonlopun – ainakin niin, että saamme kierroksia alle ja suoritettua kaikki sessiot loppuun.

Vaikka luotettavuusongelmat saataisiin kuriin, edessä on vielä toinen haaste: suorituskyky.

Aston Martin on myöntänyt, että auton runko ja kokonaispaketti ovat kilpailijoita jäljessä. Kehitystyötä on kuitenkin hidastanut vähäinen ajomäärä radalla.

– Kilpailukyvyn parantaminen vie vielä enemmän aikaa. Kun saamme luotettavuuden kuntoon, olemme silti jäljessä esimerkiksi moottoritehossa, Alonso totesi synkästi.

Hänen mukaansa tallilla on edessään kaksivaiheinen urakka.

– Ensin pitää saada auto luotettavaksi. Toivottavasti se tapahtuu pian. Sen jälkeen voimme keskittyä suorituskykyyn, mutta se vie enemmän aikaa, Alonso linjasi.

LUE MYÖS: Mika Salolta melkoinen heitto Kimi Räikkösen managerista (RalliF1.fi)