F1-sarjan toimitusjohtaja Stefano Domenicali on kohauttanut puheillaan lajin mahdollisista tulevaisuuden muutoksista.

Domenicali on muun muassa puhunut aiempaa lyhyempien kisaviikonloppujen puolesta ja puheissa on ollut myös käänteisellä lähtöjärjestyksellä ajettavat kisat.

F1-sarjan tämän hetken kokenein kuljettaja Fernando Alonso teki selväksi, ettei hän pidä esillä olleista ehdotuksista ollenkaan.

– Silloin olen itse television ääressä katsojan roolissa. En usko, että kyse on itse lajista, joten muutoksia tuskin tarvitaan, Alonso sanoi suoraan.

– Mutta Stefano tietää paremmin kuin kukaan muu. Jos hän katsoo muutoksen olevan tarpeen, olemme hyvissä käsissä hänen päätöstensä suhteen, Alonso jatkoi.

Lyhyempiä viikonloppuja on perusteltu muun muassa sillä, ettei nuorten keskittyminen välttämättä riitä koko kisan ajaksi. Alonso ei näe tätä kuitenkaan ongelmana.

– Toisaalta jalkapallo-ottelutkin ovat pitkiä. Kun istun television ääressä, en keskity koko 90 minuutin ajan – välillä käyn keittiössä ja palaan takaisin. Aina tulee hetkiä, jolloin huomio herpaantuu, Alonso muistutti.

– Eikä kukaan puhu siitä, että jalkapallo-ottelut pitäisi typistää 60 minuuttiin. Kyse on yhteiskunnan ja lasten keskittymiskyvystä, ei urheilusta. Niinpä muutosta tuskin tarvitaan, Alonso pamautti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)