Alpine on julkaissut tehnyt Pierre Gaslyn kanssa jatkosopimuksen. Gaslyn uusi sopimus kattaa kauden 2028 loppuun saakka.
Gasly siirtyi Alpinelle kaudeksi 2023 AlphaTaurilta. Aiemmin hän on ajanut myös Red Bullin ykköstallissa, mutta jäi Max Verstappenin varjoon.
Gasly on ajanut Alpinelle kaksi palkintopallisijaa. Tällä kaudella hän on selviytynyt pisteille neljästi ja sijoittunut parhaimmillaan kuudenneksi.
Alpinen toinen ensi kauden kuski on vielä varmistumatta. Tällä hetkellä autoa kuskaa Franco Colapinto, mutta hänen asemansa tallissa on tällä hetkellä heikko ja hänen odotetaan lähtevän viimeistään kauden jälkeen.
Paikalle oli alun perin tyrkyllä myös Valtteri Bottas ja Sergio Perez, mutta Cadillac nappasi heidät riveihinsä.






























