F1-veneiden Harbinin GP-osakilpailussa Kiinassa toisesta ruudustakilpailuun startannut Filip Roms piti lähtökiihdytyksessä paikkansa ja ajoi kilpailun ensimmäiset 24 kierrosta toisena ennen kun rysähti. Roms ja lajin kolminkertainen maailmanmestari Alex Carella ajoivat rinta rinnan pääsuoran päässä kääntöpoijulle, jossa Carella käänsi veneensä suoraa Romsin eteen. Tilanteessa Romsin vene sinkoutui taivaalle ja putosi ylösalaisin takaisin veteen. Myös Carellan kisa päättyi kolariin.

Rajussa törmäyksessä Roms ei loukannut itseään, mutta Carella kuljetettiin ensiapuun lääkäreiden tarkastettavaksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– En ehtinyt edes pelästyä kun osui ja vene sinkoutui ylös ilmaan. Olin pää alaspäin veden alla ja kun turvavyönsolki jumitti niin siinä tuli vedettyä vettä keuhkoihin ennen kun sukeltajat pääsivät avustamaan ja antamaan lisähappea. Yskin pelastusveneessä keuhkot tyhjiksi ja nyt on jo ihan hyvä olo. Onneksi vesi ei ollut suolaista merivettä.

Kolari harmitti Romsia, sillä kilpailu oli sujunut hyvin ja sarjan nuorin kuljettaja oli siihen asti taistellut tasaväkisesti palkintopallipaikastaan.

– Kisa sujui pirun hyvin. Kone veti hienosti ja veneeni oli hyvässä balanssissa. Kyllä nämä maailmanmestarit ovat ihan samanlaisia kuskeja, kun niiden kanssa pääsee ajamaan samoissa olosuhteissa kilpaa. Tämä kokemus kyllä taas kasvatti itseluottamusta, Roms muistutti.

F1-veneiden MM-sarja jatkuu kuukauden kuluttua 2.-3. lokakuuta Kiinan Liuzhoussa ajettavalla kauden viidennellä osakilpailulla. Sarjassa ajetaan kaikkiaan kahdeksan MM-osakilpailua. Kausi päättyy joulukuussa Arabiemiraattien Sharjahiin.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)