Max Verstappen aiheutti syyskuussa Singaporen kisaviikonloppuna kohua kiroilemalla lehdistötilaisuudessa. Kisan tuomaristo määräsi hänelle yhdyskuntapalvelua.
Tuomaristossa oli mukana entinen F1-ajaja Johnny Herbert. Hän korostaa Casino Hawksin haastattelussa pitävänsä Max Verstappenin kapinallisesta puolesta, mutta ymmärtää Kansainvälisen Autoliiton FIA:n päätöstä kiroilun kitkemisestä.
– Mielestäni kiroilua on liikaa. En halua viisivuotiaan lapsenlapseni kuuntelevan sellaista kielenkäyttöä, toteaa Herbert.
Samalla Herbert korosti, ettei FIA:n puheenjohtaja Mohammed Ben Sulayem onnistunut paljoa paremmin kommentoituaan Verstappenin kielenkäyttöä räppäreiden kielenkäytöksi. F1-ajaja Lewis Hamilton piti Ben Sulayemin kommenttia rasistisena.
Herbert korostaa, ettei Verstappen ollut tuomaristolle näreissään. Hänen mukaansa kuljettajat myös tukivat Verstappenia.
– Huomasin, että kuljettajat pitävät paljon enemmän yhtä kuin ovat tehneet vuosikausiin. Heillä on nykyään paljon vahvempia mielipiteitä ongelmista, Herbert toteaa.
Herbertin mukaan kielenkäytön valvonta on F1:ssä haastavaa.
– Ben Sulayemn haluaa kiroilusta eroon. Paljoa ei voi tehdä kisan aikana, kun tunteet käyvät ajajilla kuumina, Hän sanoi.
Herbert ajoi F1:ssä kilpaa 1989-2000. Hän voitti kolme osakilpailua.
































