Liam Lawsonin suuri unelma täyttyy ensi kaudella, kun hän ajaa Red Bull-tallin tehdaskuljettajana formula ykkösissä. Lawson pääsi toki kisaamaan kuninkuusluokassa jo viime kaudella, mutta nyt hän saa ainutlaatuisen mahdollisuuden energiajuomajätin emotallissa.
Lawson on juuri nyt formula ykkösten kiistattomalla huipulla, kun hän ajaa ensi kaudella nelinkertaisen maailmanmestarin Max Verstappenin tallikaverina.
Lawsonin vanhemmat ovat joutuneet tekemään kuitenkin valtavia uhrauksia poikansa uran eteen. Hänen vanhempansa jopa myivät talonsa rahoittaakseen poikansa kallista harrastusta.
– Taisin valittaa isälleni yli vuoden ajan karting-autostani, Lawson sanoi nyt GQ:lle.
– Sanoin hänelle, että moottori oli surkea, mutta salaa hän ajatteli, että minä olin surkea, Lawson jatkoi.
Ajatteli isä sitten mitä tahansa, sai Lawson lopulta tahtonsa läpi.
– Lopulta hän kyllästyi jatkuvaan marisemiseeni ja osti kaksi hyvää moottoria. Asensimme ne ensimmäistä kertaa erääseen isoon kisaan. Kun menimme radalle, ajoimme aika-ajossa paalupaikalle. Sen jälkeen kilpailimme jatkuvasti kärjessä. Se oli ratkaiseva hetki – silloin karting muuttui vakavaksi. Minulle se oli aina ollut vakavaa, mutta isälleni kaikki muuttui sinä viikonloppuna, Lawson muisteli.
Mutta kalliiksi tämä kaikki kuitenkin tuli.
– Heillä ei vieläkään ole omaa kotia. Minun takiani, Lawson myönsi.





























