Tulevan F1-kauden testien on määrä alkaa Barcelonassa 26.1. Testeistä on uhkana tulla pannukakku.

F1 kokee tälle kaudelle ehkä historiansa suurimman muutoksen, kun autot menevät täysin uusiksi ja lisäksi lähtöruudukkoon saadaan Cadillac uutena tallina. Voimayksiköiden ja autojen lisäksi uusiksi menee myös polttoaine.

Tulevalla kaudella ajetaan täysin kestävän kehityksen mukaista polttoainetta. Uusi ”e-fuel” on kuitenkin kohdannut takapakkia.

Saksalaislehti Auto Motor und Sportsin mukaan polttoainetoimittajilla ei ole uudenlaista polttoainetta tarpeeksi varastossa kattamaan yhdeksän päivän testauksia. Uusi polttoaine vaatii päästötöntä jalostusprosessia ja se on aiheuttanut toimittajille sekä isoja kuluja että runsaasti ylimääräistä työtä.

Senpä vuoksi polttoaineen litrahinta on peräti 250 euroa. F1-autot polttavat löpöä keskimäärin noin 30 litraa/100km.

F1:ssä on yhteensä viisi polttoainetoimittajaa jotka ovat tiettävästi hieman eri vaiheissa ja osa on hakenut FIA:lta lupaa käyttää ennen käytettyä polttoainetta.

Polttoainesekoilu on katastrofaalinen uutinen sarjalle, sillä se tekee testeistä käytännössä arvottomat mitä tulee tallien keskinäiseen vertailuun. Jos osa autoista ajaa uudella polttoaineella ja osa vanhoilla, ei autojen todellisesta iskukyvystä saa oikeanlaista kuvaa.

LUE MYÖS: Esapekka Lappi rehellisenä Enni Mälkösen kanssa – ongelmia luvassa (RalliF1.fi)