Haas-tallissa kilpailevat Mick Schumacher ja Nikita Mazepin tuhosivat autojaan siihen malliin viimeksi ajetussa kaoottisessa Saudi-Arabian F1-kisassa, että pahimmassa tapauksessa heistä jompikumpi tai jopa molemmat joutuvat jäämään sivuun kauden ensi sunnuntaina päättävästä Abu Dhabin GP:stä.
Haasin tallipäällikkö Günther Steiner vahvistaa Crash.net -sivustolle, että heidän varaosansa alkavat olla huolestuttavan vähissä autojen runkojen osalta.
Steiner on korostanut molemmille kuljettajille, että Abu Dhabissa ei ole varaa ottaa perjantain harjoituksissa pienintäkään riskiä.
– Kahdessa viimeisessä kisassa, ei vain Saudi-Arabiassa, mutta myös Qatarissa meille on sattunut jonkin verran vahinkoa, eikä meillä ole ollut aikaa valmistaa uusia osia. Joten varastomme on melko vähissä osista. Meillä on niitä tarpeeksi sunnuntain kilpailuun, kunhan meille ei tapahdu suuria onnettomuuksia perjantaina, Steiner tähdentää.
Steiner kiistää paniikkitunnelman, mutta myöntää siis uhkakuvan olemassaolon.
– Jos tämän viikonlopun perjantai on samanlainen meille kuin viime viikonlopun sunnuntai, niin olemme umpikujassa.