
F1-kuskimarkkinat elävät ja huhumyllyt pyörivät. Ensi kaudeksi on edelleen avoinna useita paikkoja, mutta Valtteri Bottaksen tilanne näyttää vaikealta.
Yksi iso palanen loksahti kohdilleen, kun Fernando Alonso vahvisti ajavansa Aston Martinilla vielä seuraavat kaksi kautta. Alonso oli vahvasti tyrkyllä myös Red Bullin ja Mercedeksen rattiin.
Kuljettajamarkkinoiden kuumin nimi on Carlos Sainz, joka joutuu tekemään tilaa Ferrarille siirtyvällä Lewis Hamiltonille. Italialaismedia kertoo jo varmana, että Sainz olisi siirtymässä Hamiltonin paikalle Mercedekselle.
Toisaalta espanjalaista ollaan vahvasti viety myös MM-sarjaan vuonna 2026 liittyvän Audin rattiin. Audi ottaa Valtteri Bottaksen Sauberin tallipaikan.
Audille ollaan vahvasti viemässä myös Nico Hülkenbergiä. Sainzin ja Hülkenbergin siirto tarkoittaisi Bottakselle lähtöpasseja tallista.
Isoista talleista kuskipaikka on vapaana myös Red Bullilla, jossa Sergio Perezin sopimus umpeutuu ja hänen saavan lähteä. Toisen kuskin paikka on vapaana myös Williamsilla, kun ainoastaan Alex Albonin jatko on varmaa.
Lance Stroll on ollut kritiikin kohteena Aston Martinilla, mutta hänen isänsä on tallin pääomistaja ja se saattaa pelastaa kanadalaiskuskin. Sauberin lisäksi tallipaikkoja on vapaana myös Alpinella, RB:llä ja Haasilla.
Yksi vaihtoehto Bottakselle voisi olla paluu Williamsille, sillä Logan Sargeant ei ole vakuuttanut tälläkään kaudella. Joka tapauksessa suomalaisen tie pärjääviin talleihin näyttää olevan tukossa.
Lue myös: Tämän kuljettajan Mercedes on palkkaamassa Lewis Hamiltonin tilalle
Lue myös: Saako jenkkimiljardööri homman toimimaan formula ykkösissä? Nyt tuli kovaa puhetta