Aston Martinin piti nousta formula ykkösten kärkitallien joukkoon, kun se aloitti moottoriyhteistyön Hondan kanssa.

Toisin näyttää kuitenkin käyneen. Aston Martinin talvitestit Barcelonassa ja Bahrainissa olivat suoraan sanottuna täysi katastrofi.

Hondan paluu Formula 1:een ei ole siis alkanut toivotulla tavalla. Aston Martin saapui myöhässä Barcelonan shakedown-testiin ja ajoi siellä vain 65 kierrosta ennen siirtymistään Bahrainiin. Seuraavien kuuden testipäivän aikana Aston Martin ja Honda saivat kasaan vain 329 kierrosta – määrä jäi selvästi kilpailijoiden määristä.

Tilanne kärjistyi testien viimeisenä päivänä, jolloin talli ajoi ainoastaan kuusi kierrosta ennen kuin keskeytti päivän ajot kokonaan.

Honda kertoi nyt syyn

Honda on nyt kertonut ongelmien juurisyyn.

– Talvitestien aikana havaitsimme epänormaaleja värinöitä, Hondan toimitusjohtaja Ikui Takeishi kertoi Motorsport.comin Japanin toimituksen mukaan.

– Uskon, että ongelman pääasiallinen syy oli se, että nämä epänormaalit värinät aiheuttivat vaurioita akkujärjestelmään.

Takeishin mukaan Honda tutkii ongelmaa voimanlähteen (PU) puolella ja toteuttaa korjaavia toimenpiteitä. Samalla muutoksia tehdään myös auton puolella.

– Käytämme Sakuran testipenkkiä, jossa on monokokki, värinäanalyysiin ja vastatoimenpiteiden kehittämiseen. Olemme parhaillaan toteuttamassa korjaavia ratkaisuja, hän sanoi.

LUE MYÖS: Edessä täyttä dominointia? Näin kommentoi Esapekka Lappi (RalliF1.fi)