F1-talli McLarenille sattui iso moka Las Vegasin GP:ssä ja todella pahaan aikaan.

McLarenin auto ei läpäissyt kisan jälkeistä tarkistusta ja molemmat autot hylättiin.

Näin talli sai Las Vegasista mukaansa nolla pistettä ja näin talli tarjoili Red Bullin Max Verstappenille vielä yhden mahdollisuuden nousta maailmanmestariksi.

Racingnews365:n toimittaja Samuel Coop ei silitellyt kisan jälkeen McLarenin päätä.

– Näin suuri virhe tuo mukanaan valtavasti tarpeetonta ja ei-toivottua painetta – ja juuri tällaisissa tilanteissa oudot sattumat voivat… no, sattua, Coop kirjoittaa.

Coop tietysti muistutti, että etenkin Lando Norris on edelleen hyvissä asetelmissa mestaruustaistelussa. Onhan Verstappen jäänyt hänestä kuitenkin edelleen 24 pisteen päähän.

– Laskelmat ovat yhä kiistatta Norrisille edulliset. Mutta Verstappen on ainoa kolmesta, joka on aiemmin kokenut hänen eteensä tulevan paineen, Coop jatkaa.

Kokonaisuutena McLarenin viikonloppu Las Vegasissa kääntyi kuitenkin selvästi miinuksen puolelle.

– Ja lisäksi se, että Piastri sijoittui kolmanneksi kilpailussa, joka vaikutti olevan kahden kauppa, ei näytä hyvältä sen enempää tiimin kuin kuljettajankaan kannalta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)