Ferrarin tallipäällikkö Fred Vasseur on kommentoinut ensi vuonna odottavaa merkittävää sääntömuutosta, joka on puhuttanut F1-varikkoa.

Vuonna 2026 voimaan tulevat suuret sääntöuudistukset tarkoittavat aerodynamiikan ja voimanlähteiden osalta täydellistä nollausta – ja ne saattavat ravistella kilpailuasetelmaa perusteellisesti.

Ferrari, joka ei ole saavuttanut valmistajien mestaruutta sitten vuoden 2008, toivoo uusien autojen kääntävän tilanteen edukseen ja nostavan tallin takaisin kärkitaisteluun.

Nykyisen sääntösukupolven lähestyessä loppuaan F1:n lähtöruudukko on ennätyksellisen tasainen, mutta ensi vuonna erojen odotetaan kasvavan, kun uudet autot pääsevät radalle.

Kun Vasseuria kysyttiin, olisiko hän valmis sääntömuutoksiin vuonna 2027, mikäli erot osoittautuvat liian suuriksi, hän vastasi:
– Totta kai – mutta niin on aina ollut F1:ssä. Kun säännöt muuttuvat, kukaan ei tiedä tarkalleen, mitä odottaa.

– Olemme nähneet saman aiemminkin, esimerkiksi Mercedeksen moottorin kohdalla vuonna 2014 tai Brawn GP:n kanssa vuonna 2009. Se on osa lajimme haastetta. Olemme tottuneet kehittämään autoa edellisen kauden pohjalta ja pyrkimään tekemään asioita paremmin kuin ennen, Vasseur jatkoi.

Vasseurin mukaan Ferrarin suurin haaste on se, että tallin on aloitettava täysin puhtaalta pöydältä sekä moottorin että rungon osalta samanaikaisesti.

– Suurin haaste on luultavasti se, että kaikki on uutta – renkaat, polttoaine, moottori, runko, urheilulliset säännöt – aivan kaikki.

– Se on todella iso haaste, mutta samalla se on myös tämän urheilun ydin. Tällaiset muutokset kuuluvat lajiimme – ei pidä valittaa liian aikaisin siitä, millainen show tulee olemaan.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)