Mercedeksen superlupaukseksi hehkutettu italialainen Kimi Antonelli, 18, lukeutuu siihen harvalukuiseen kaartiin, joka ehti hankkia F1-sarjaan oikeuttavan superlisenssin ennen ajokorttia.
Nyt sekin on sitten taskussa. Hymyilevä Antonelli näyttää sosiaalisessa mediassa peukkua läpäistyään ajokokeen maanantaina.
F1-kausi käynnistyy 16. maaliskuuta Melbournessa ajettavalla Australian GP:llä. Antonellista tulee silloin 18 vuoden ja 203 päivän iässä F1-historian kolmanneksi nuorin kuljettaja Lance Strollin ja Max Verstappenin jälkeen.
Verstappen saavutti ensimmäisen F1-voittonsa vuonna 2016 Espanjan GP:ssä. Neljä viimeistä maailmanmestaruutta Red Bullilla putkeen takoneella Verstappenilla oli silloin ikää 18 vuotta 228 päivää.
Antonellilla on siis mahdollisuus rikkoa kyseinen ennätys, mutta se edellyttäisi melkoista sensaatioa. Antonellin pitäisi saavuttaa voitto kauden kolmen ensimmäisen F1-kisan aikana.
Ne kisat ajetaan Australian lisäksi Kiinassa ja Japanissa.































