Mercedeksellä vuonna 2016 maailmanmestariksi ajanut Nico Rosberg herkuttelee George Russellin neuvottelutilanteella. Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff saa nyt maistaa omaa lääkettään.

Wolff yritti hankkia Red Bullin Max Verstappenin ensi kaudeksi riveihinsä. Wolff ei siinä onnistunut ja hänen on nyt käytännössä pakko saada jatkosopimus aikaan Russellin kanssa.

Russellilla on näin ollen neuvotteluissa kaikki valttikortit käsissään. Jatkodiili syntyy, mutta Russell pystyy nyt vaikuttamaan tuntuvasti enemmän sen ehtoihin.

– Russell voisi jopa uhata olla allekirjoittamatta sopimusta neuvottelujen lopullisena valttikorttina. Ei kuitenkaan ole viitteitä siitä, että tilanne olisi muuttunut niin vakavaksi, Rosberg kertoo Sky Sportsilla.

Rosberg on siis tavallaan täpinöissään tilanteesta, vaikka hän onkin hyvää pataa Wolffin kanssa.

– Toton kanssa neuvotteleminen on kamalaa. Hän vain katoaa maapallolta, kun yrität saada parempia ehtoja. Kärsin paljon! Nyt George tekee päinvastoin kuin Toto. Hän taistelee Totoa vastaan ​​omilla lääkkeillään. George ei ilmeisesti ole tyytyväinen muutamaan sopimuksensa ehtoon, Rosberg tietää.

Kyse ei ole niinkään palkasta. Sitä on luvassa tiettävästi puolet enemmän kuin nykyisen sopimuksen nojalla, eli noin 27 miljoonaa euroa vuodessa.

– On myös sellaisia ​​asioita kuin sponsoripäivät. Nykyään näillä tiimeillä on niin paljon sponsoreita, jotka maksavat niin paljon rahaa. Ainoa tapa, jolla tiimi voi antaa takaisin sponsorille, on tietenkin logotilaa ja kuljettajan aikaa. He haluavat asiakkaidensa voivan tavata George Russellin, ja siksi he käyttävät kuljettajia niin paljon. Määrä voi nousta jopa 60 päivään!, Rosberg paljastaa.

Rosbergin mukaan Russellille tarjoutuu nyt neuvotteluissa nimenomaan tilaisuus karsia näitä kyseisiä päiviä.

– Georgella on nyt niin paljon valtaa neuvotteluissa, ja hän voi sano Totolle: ”No, sitten minä vain pysyn kotona vuoden”, Rosberg kärjistää.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)