McLarenin Oscar Piastri on vakuuttunut siitä, että hän on valmis kestämään mestaruustaistelun paineet, kun F1-kausi lähestyy kovaa vauhtia loppuratkaisuaan.
Piastrilla on tällä hetkellä 25 pisteen johto tallikaveriinsa Lando Norrisiin. Ero kaventui Azerbaidžanin keskeytyksen jälkeen aiemmasta 31 pisteestä, ja myös Max Verstappen on mukana taistelussa, mutta hän on jäänyt 69 pisteen päähän.
Sekä Piastri että Norris taistelevat nyt ensimmäistä kertaa tosissaan maailmanmestaruudesta. Piastria pidetään yleisesti kaksikosta henkisesti vahvempana, sillä Norris on ollut kovin itsekriittinen etenkin aika-ajovirheiden jälkeen aiemmin kauden aikana.
– Intensiteetti kasvaa luonnostaan kauden loppua kohti, ja olen siihen valmis, Piastri sanoi.
– Olen ollut aiemminkin samassa tilanteessa muissa mestaruussarjoissa, ja se tunne ja loppukauden ”lähtölaskenta” ovat kaikissa samanlaisia, Piastri jatkoi.
Piastri, Norris sekä Verstappen ovat varmasti taidollisesti hyvin lähellä toisiaan. Mestaruus tullaan siis ratkaisemaan henkisellä puolella.
– Olen siis valmis siihen. Voin tukeutua Mark [Webberiin], mutta lopulta kyse on siitä, miten itse hallitsen tilanteen, miten ajan ja miten käsittelen eteen tulevat asiat.
– On todella tärkeää, että ympärillä on hyvä tiimi ja joukko ihmisiä, joihin voi nojata. Mark on ehdottomasti yksi heistä, ja olen innoissani nähdäkseni, miten tämä etenee, Piastri linjasi.





























