McLarenin F1-tähti Oscar Piastri on onnistunut nousemaan tällä kaudella aivan uudelle tasolle.

Piastri on onnistunut löytämään tällä kaudella kaivatun tasaisuuden otteisiinsa ja hän on saavuttanut menestystä niin aika-ajoissa kuin myös itse kisoissa.

Tasaisuus on näkynyt myös tuloksissa. Piastri johtaa kuljettajien MM-sarjaa, kun kauden puoliväli on jo ylitetty.

– Mielestäni kehitys on tapahtunut vähän kaikilla osa-alueilla. Tuntui, että vuodesta 2023 vuoteen 2024 otin aika ison askeleen renkaiden hallinnassa, Piastri kertoo Autosportille.

– Mutta lopulta oli silti muutama viikonloppu, jolloin kyse ei enää ollut renkaiden hallinnasta, vaan yksinkertaisesti vauhdista, jota tarvitsin. Ja kun vauhtia puuttuu, helpoin tapa yrittää kuroa sitä kiinni on ajaa kovaa nopeissa mutkissa – mikä on renkaiden kannalta kaikkein huonoin vaihtoehto, Piastri jatkoi.

– Viime vuonna tilanne näytti hieman erilaiselta, ja niillä viikonlopuilla, jolloin tunsin että minulla oli hyvä perusvauhti, se ei ollut ongelma, Piastri lisäsi.

Tällä kaudella Piastri on pystynyt selättämään lähes kaikki haasteensa. Hän on yhdessä tallikaverinsa Lando Norrisin kanssa tämän kauden suurin mestarisuosikki.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)