McLarenin Lando Norris ajoi sunnuntaina Silverstonen F1-kisan voittoon. Brittikuski Norris koki kovia voitonjuhlissa kotiyleisönsä edessä.
Norris lähti esittelemään voittopokaalia faneille, kun varikkoaitaus petti. Kuvaaja ja toinen henkilö horjahtivat eteenpäin sillä seurauksella, että Norris loukkasi kasvojaan.
F1-mediassa on julkaistu videoita (tämän tekstin alla), kun McLarenin henkilökunta taluttaa nenäänsä pidelleen Norrisin tallin tiloihin.
Norris oli ottanut tällin lopulta huumorin kannalta.
– Minulla on nyt kaksi arpea nenässäni. Yksi tunsi olonsa yksinäiseksi, joten toinen tekee tilaa sille. Tämä painuu muistoihin.
Norris jatkaa sarjassa toisena 12 kisaviikonlopun jälkeen. Tallikaveri Oscar Piastrilla on koossa kahdeksan pistettä Norrisia enemmän.






























