Mercedeksen F1-kuljettaja Kimi Antonellin yksityiselämä on noussut otsikoihin, kun hänen ex-tyttöystävänsä Eliska Babickova vahvisti parin eronneen.
Entinen kartingkuljettaja julkaisi TikTokissa ja Instagramissa videon, jossa hän kertoi suhteen päättymisestä ja oikaisi liikkeellä olleita huhuja.
– Tämä on melko tuore asia. Koko helmikuun ajan yritimme selvittää asioita, emmekä olleet itsekään varmoja, missä vaiheessa suhteemme oli, Babickova sanoi.
Hän kertoi halunneensa puhua asiasta vasta nyt, koska sosiaalisessa mediassa oli alkanut levitä ”vääriä ja ilkeitä tarinoita”.
– Kyllä, me erosimme. Minä päätin suhteen, koska emme enää olleet samalla linjalla henkilökohtaisessa elämässämme ja tulevaisuuden suunnitelmissamme.
Babickovan mukaan suhteen päättymiseen ei liity dramatiikkaa.
– Arvomme olivat suhteen loppupuolella erilaiset. Siinä kaikki. Ei mitään suurta draamaa.
Hän painotti myös, ettei kumpikaan osapuoli pettänyt eikä tilanteessa ollut kolmatta osapuolta.
– On väärin antaa sellainen kuva. Vaikka meillä oli ongelmia, muut ihmiset eivät koskaan olleet syy.
Antonelli ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa julkisesti.

































