Carlos Sainz on yksi legendaarisimmista rallikuskeista, mutta hänen poikansa valitsi mieluummin yksipaikkaiset. Williamsin F1-tallissa ajava Carlos Sainz Jr. kertookin miten kehittäisi rallin MM-sarjaa.

Carlos Sainz Sr. muistetaan suomalaiskuskien kovana kilpakumppanina 1980- ja 90-luvuilla. ”El Matador” juhli uransa aikana kahta maailmanmestaruutta.

Sainz Jr. ei seurannut isänsä jalanjäljissä rallipoluille, vaan suuntasi kohti formuloita. Siihen oli Sainzin mukaan selvä syy.

– Varttuessani ainoa mitä Espanjan TV:ssä oli Fernando Alonso. Hän voitti kisoja Renaultilla ja maailmanmestaruuksia. Siinä vaiheessa isäni oli juuri lopettamassa WRC-uraansa.

– Hän oli voittanut maailmanmestaruutensa 10 vuotta aiemmin, joten jo ennen kuin olin syntynyt. Ralli oli iso asia, isäni oli iso asia, mutta he eivät olleet TV:ssä, joten en voinut rakastua ralliin, Sainz Jr. perustelee päätöstään.

Sainzin mukaan hän ei päässyt läheltä seuraamaan isänsä hohdokasta ralliuraa.

– En mennyt isäni ralleihin, koska olin koulussa eikä isäni koskaan ottanut minua mukaan. Kävin ehdkä yhdessä rallissa vuodessa, mutten voinut rakastua siihen, mutta pystyin rakastumaan F1:iin, kun se näkyi joka viikonloppu TV:ssä.

Sainz muuttaisikin rallin TV-tuotetta kiinnostavammaksi, jotta se houkuttelisi laajemman yleisön.

– Rallilla ei ole ikävä kyllä edelleenkään hyvää formaattia rallin katsomiseksi. Seuraat rallia joko menemällä erikoiskokeille tai seuraamalla live-seurantaa. Se ei ole kuitenkaan pystynyt löytämään hyvää TV-formaattia sen seuraamiseksi. Jos he onnistuisivat siinä, niin suosio nousisi raketin lailla, sillä se on uskomaton laji, Sainz totesi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)