Carlos Sainz on lukeutunut odotuksiin nähden F1-kauden tähän mennessä suurimpiin floppeihin.

Sainz ajoi viime vuonna vahvan loppukauden Ferrarilla, jossa hän joutui kuitenkin tekemään tilaa Lewis Hamiltonille.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Sainz päätti vetää pitkän pähkäilyn jälkeen nimensä monivuotiseen sopimukseen Williamsin kanssa. Oliko päätös sittenkin väärä?

Sainz on saanut tällä kaudella kokoon vasta 13 MM-pistettä. Tallikaveri Alex Albon on ollut selkeästi niskan päällä 42 pisteen potillaan. Albon on sarjassa kahdeksantena ja Sainz sijalla 13.

Sainz puhuu asioista niiden oikeilla nimillä tekosyitä etsimättä.

– Kuljettaja käy urallaan läpi vaiheita, joissa mikään ei tunnu sopivan yhteen. Käyn läpi sitä vaihetta juuri nyt. En tiedä, onko kyse huonosta tuurista, vai eivätkö asiat vain loksahda kohdalleen, turhautunut Sainz pyörittelee Motorsport-Totalilla.

Sainz väittää, että kaikki vaikuttaa olevan auton ratissa kohdallaan, mutta tulosta ei vain siitä huolimatta synny.

– Olen sopeutunut autoon hyvin ja tunnen oloni mukavaksi. Mutta jostain syystä tulokset eivät ole kohdallaan, vaikka kierrosajat ja nopeus ovatkin. Yritän pysyä positiivisena, mutta tämä on se vaihe uralla, jossa mikään ei vain toimi.

– Toivottavasti kauden toinen puolisko on vahva, koska olen varma, että pystyn paljon parempaan, miltä tällä hetkellä näyttää, urallaan neljä MM-osakilpailuvoittoa ajanut Sainz luo uskoa tulevaan.

Sainz oli täksi kaudeksi tyrkyllä myös Mercedekselle, Red Bullille ja Audiksi muuttuvalle Sauberille.

Mercedes ei ollut kuitenkaan valmis solmimaan monivuotista sopimusta, Red Bull ei halunnut Sainzia takaisin ja Audin projekti ei puolestaan vakuuttanut espanjalaiskuljettajaa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jesse Puljujärvi Leijonien jokerikortti olympialaisissa? (KiekkoUutiset.fi)