Valtteri Bottas on yhdistetty Cadillacille ensi kaudeksi, mutta hänen siirtymisellään Alpinelle on myöös huhuiltu kesän aikana. Näillä näkymin suomalaista ei kuitenkaan Alpinella nähdä.
Alpine vaihtoi jo kertaalleen kuskia tämän kauden aikana, kun Franco Colapinto korvasi Jack Doohanin. Colapinto ei ole kuitenkaan vakuuttanut ollen vielä pisteittä tämän kauden osalta.
Colapinton asema mutkistui entisestään, kun hän ajoi seinään Pirellin rengastesteissä tiistaina. Yhdeksi hänen korvaajakandidaatikseen on nostettu Bottasta.
PlanetF1-sivusto kuitenkin tyrmää huhut Bottaksen siirtymisestä talliin.
– Viime viikkojen aikana on pyörinyt spekulaatioita, joiden mukaan Colapinto korvattaisiin kauden toisen puoliskon ajaksi Mercedeksen nykyisen varakuski Valtteri Bottaksen ollessa potentiaalinen korvaaja.
– PlanetF1.comin lähteet ovat kuitenkin antaneet ymmärtää, että Bottaksen vaihtohuhut ovat vailla pohjaa ja Colapinto jatkaa paikallaan myös kauden toisen puolikkaan ilman vaaraa, että hänelle annettaisiin lyhyellä tähtäimellä potkut, sivusto paljastaa.
Mikäli Colapinton otteet eivät parane, niin vahvin ehdokas hänen korvaajakseen on Alpinen testikuskina toimiva virolainen Aron Paul. Hän kirjautti Pirellin rengastesteissä nopeimman ajan päihittäen muun muassa Lando Norrisin ja Charles Leclercin.






























