Arvid Lindblad on varmistanut paikkansa F1-sarjan lähtöruudukossa kaudelle 2026, kun hän liittyy Racing Bullsin kuljettajaksi Liam Lawsonin rinnalle.

Brittikuljettaja on ollut osa Red Bullin F1-ohjelmaa jo useiden vuosien ajan, ja tiistaina hänestä tuli tuorein lahjakkuus, joka on noussut ohjelman riveistä aina F1-tasolle saakka.

Vasta 18-vuotiaana Lindbladista tulee ensi kauden nuorin kuljettaja. Kuten monet nykyisistä huippunimistä, myös hän aloitti uransa kartingista ja voitti vuonna 2021 WSK Euro Series -mestaruuden.

Kyseinen sarja on aiemminkin toiminut oivana ponnahduslautana formula ykkösiin, sillä sarjan mestaruuden ovat aiemmin voittaneet muun muassa Max Verstappen, Charles Leclerc sekä Lando Norris. Kaikki edellä mainitut ovat nykyään F1-sarjan tähtikuskeja ja Verstappen on tunnetusti voittanut urallaan jo neljä maailmanmestaruutta.

Lindblad teki debyyttinsä formulasarjoissa vuonna 2022 osallistumalla Italian F4-sarjan kolmeen viimeiseen osakilpailuun. Samalla lähtöruudukolla kilpailivat myös Kimi Antonelli ja Alex Dunne.

Vuonna 2023 Lindblad sijoittui Italian F4 -sarjan kolmanneksi, minkä jälkeen hän nousi seuraavaksi kaudeksi Formula 3 -sarjaan Preman tallissa. Hänestä tuli sarjan historian nuorin voittaja 16-vuotiaana napattuaan sprinttivoiton Bahrainissa.

Silverstonessa Lindblad kirjautti uuden merkkipaalun F3-sarjassa: hänestä tuli ensimmäinen kuljettaja, joka on voittanut kaikki viikonlopun kilpailut, sekä sprintin että pääkilpailun. Kauden neljä voittoa teki hänestä myös sarjan kaikkien aikojen menestyneimmän tulokaskuljettajan.

Formula Regional Oceania -mestaruuden myötä Lindblad lunasti superlisenssin, eteni Formula 2 -sarjaan ja nousi sielläkin historian nuorimmaksi kilpailuvoittajaksi.

Lindblad on ajanut formula ykkösissä vapaita harjoituksia. Hänet nähtiin Red Bullin ohjaksissa Britannian GP:ssä sekä viimeisimpänä Meksikon GP:ssä.

Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko on ollut vakuuttunut Lindbladin menosta. Hän on ehtinyt kuvailemaan nuorukaista jo ”tulevaisuuden mieheksi”.

Lindbladista odotetaan ensi kauden ainoaa F1-tulokasta.

Arvid Lindblad:
Syntynyt Virginia Waterissa, Englannissa 8. elokuuta 2007 (18 vuotta)
Isä Stefan ruotsalainen, äiti Anita alkujaan intialainen.
FR Oceania-sarjan mestari vuodelta 2025 ja Macau F4-sarjan mestari vuodelta 2023
Arvid aloitti moottoriurheilun parissa jo 3-vuotiaana, kun hän sai ensimmäisen motocross-pyöränsä.

LUE MYÖS: Kaisa Mäkäräinen paljasti Ylellä poikkeavan yksityiskohdan ampumahiihdon suomalaissensaatiosta (Atleetti.fi)