F1-sarjan toimitusjohtaja Stefano Domenicali yllätti tällä viikolla, kun hän esitti radikaalin mahdollisuuden sarjan tulevaisuuden suhteen.
Domenicali otti Gazzetta dello Sportin haastattelussa esille sen, että monet nuoret eivät halua katsoa koko kisoja. Hän nosti esille mahdollisuuden siihen, että F1-kisoja lyhennettäisiin.
Vanhan koulukunnan asiantuntijat ja kuskit ovat pöyristelleet asiaa. Myös Aston Martinin Fernando Alonsolta kysyttiin asiasta torstaina lehdistötilaisuudessa.
– Lyhyempiä kisoja? En tiedä. Katson televisiosta sitten kun niin käy. Vitsit sikseen, olemme hyvissä käsissä Domenicalin johdolla. Mutta en usko, että osakilpailujen lyhentäminen on tarpeellista, näki Alonso.
Asiasta kysyttiin myös esimerkiksi Mercedeksen Kimi Antonelliltä.
– Sprinttiviikonloput ovat minulle hauskoja. Koen ne jännittäviksi. Lyhyemmät kisat eivät kuitenkaan mielestäni toimisi. Niihin pitäisi soveltaa paljon varikkopysähdyssääntöjä. Pidemmässä kisassa on enemmän aikaa rakentaa omaa kisaansa, arvioi Antonelli.






























