Oliver Bearman ajoi upeasti neljänneksi Meksikon F1-osakilpaiilussa. Kyseessä oli hänen nuoren uran paras sijoitus F1:ssä.

Bearman ajoi upean kisan sivuten Haasin kautta aikain parasta sijoitusta, kun Romain Grosjean ajoi neljänneksi vuonna 1998. Hän lähti kisaan yhdeksännestä ruudusta ja nousi heti lähdössä kuudenneksi.

Bearman nousi parhaimmillaan kolmanneksi ja taisteli viimeisestä palkintopallisijasta Max Verstappenin kanssa, mutta joutui lopulta taipumaan.

– Rehellisesti sanottuna, olin paskat housussa ajaessani rinta rinnan Maxin kanssa, mutta oli tosi hienoa mennä rengas rengasta vasten näiden kanssa, joita olen katsellut siitä saakka kun aloin seurata F1:siä. Hän oli peileissäni pitkään. Siinä oli varmasti eniten painetta mitä olen kokenut kisatilanteessa, Bearman avasi tunteitaan.

Ennen Meksikon kisaa Bearmanin paras sijoitus oli kuudes Alankomaiden GP:stä ja yhteensä hän on ajanut pisteille tällä kaudella seitsemän kertaa. Hän ei odottanut taistelevansa vielä palkintopallipaikoista debyyttikaudellaan.

– En odottanut taistelevani näitä kärkiautoja vastaan tänä vuonna tai tässä vaiheessa uraani, mutta se antaa minulle hienon tunteen tulevaisuutta ajatellen. Toivottavasti siitä tulee normi eikä jää vain yhdeksi kerraksi, Bearman pohti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)