Robert Kubica ajoi tiistaina F1-talvitesteissä 58 kierrosta Williamsin kilpurilla. Olosuhteet olivat haastavat, mutta puolalainen selvisi niistä mainiosti.

Williamsin testikuljettaja ajoi Barcelonan radalla ensi kertaa sitten vuoden 2010. Hän loukkasi kätensä vakavasti rallionnettomuudessa vuonna 2011 ja moni piti selvänä, ettei häntä nähdä enää F1-auton ratissa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Jatkuva kyseenalaistaminen alkaa Kubicalle jo riittää.

– Minusta tämä on tuntunut koko ajan hyvältä. Vain media on epäillyt. Te vain jatkatte sen sanomista, että minulla olisi jotain rajoitteita. Lopetetaan jo tästä asiasta jauhaminen, Kubica pamautti Crash.net-sivuston mukaan.

– Jos minä pystyn hyppäämään autoon ja hoitamaan hommani, niin sen pitäisi olla mielestäni ihan riittävästi. Totta kai minulla on rajoitteeni, mutta en ole koskaan piilotellut niitä. Ongelma oli siinä, että olin liian rehellinen. Sitten ihmiset alkoivat jauhaa siitä. Lopetetaan se jo, Kubica vaahtosi.

Kubica hoiti todella hommansa tiistaina. Hän löi Williamsin virallisen kisakuljettajan, Sergei Sirotkinin ja oli testipäivän seitsemänneksi nopein kuljettaja.

F1-testit jatkuvat huomenna keskiviikkona.

Teksti:Ville Hirvonen (@hirvonenville)

LUE MYÖS: Näkökulma: Patrik Laineesta tuli iso ongelma (KiekkoUutiset.fi)