Williamsin Alex Albon ajoi hyvin onnistuneen F1-kisan sunnuntaina Belgian Spassa.
Albon sijoittui kilpailussa kuudenneksi ja pystyi pitämään koko kisan ajan seitsenkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin takanaan.
Williams on ottanut tällä kaudella merkittäviä edistysaskeleita ja se on tietysti hyvin positiivista.
– Olen todella tyytyväinen – olemme keskikastin kärjessä, mikä on aina mukavaa, ja onnistuin pitämään Lewisin takanani, mikä ei ole koskaan helppoa, Albon kommentoi.
– Sadekelissä oli hieman vaikeuksia, kuten odottaa saattoi, ja menetin siinä vaiheessa sijoitukseni Georgelle. Sen jälkeen ajo kuitenkin tasaantui, ja pystyimme pitämään asemamme sekä ajamaan vahvan lopetuksen, Albon jatkoi.
Hamilton vilahteli tämän tästä Albonin peileissä, mutta thaimaalaiskuski ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt. Pää pysyi koko ajan kylmänä.
– Oli tärkeää olla tekemättä virheitä, kun Lewis oli takana, mutta hänen autonsa suurempi downforce taisi pelata meidän pussiimme, Albon arvioi.