F1-kuljettaja Franco Colapinto vakuuttaa, että Flavio Briatoren tiukka ote on ollut hänelle enemmän hyödyksi kuin haitaksi, vaikka hän myöntää, että italialaisen tyyli voi tuntua ajoittain liiankin kovalta, jos häntä ei tunne.

Briatore on toiminut Alpinen neuvonantajana ja Colapinto kokee, että kokenut F1-pomo on onnistunut tekemään hänestä vahvemman kuljettajan ja ihmisen kuluvan kauden aikana.

Colapinto siirtyi ranskalaistalliin Williamsilta talven aikana, aluksi varakuljettajaksi. Hänet kuitenkin nostettiin nopeasti kisakuskiksi Jack Doohanin tilalle vain kuuden osakilpailun jälkeen.

Colapinto joutui kovan paineen alle heti saavuttuaan, mutta myöskään argentiinalainen ei ole onnistunut vakuuttamaan, eikä ole tarjonnut merkittävää parannusta – jos ollenkaan. Tämä on jättänyt hänet epävarmaan asemaan taistelemaan tulevaisuudestaan paitsi tallissa, myös koko F1-sarjassa.

Briatore – joka on käytännössä Alpinen tallipäällikkö – on ollut 22-vuotiaan kuljettajan äänekäs tukija julkisuudessa.

– Minulla on erittäin hyvä suhde hänen kanssaan. Hän on kova kaikkien kanssa. Hänen tapansa saada tiimi toimimaan ja motivoida ihmisiä on joskus kovaa, ja voi tuntua liialliselta, jos ei tunne häntä. Mutta minä uskon häneen. Uskon, että hän vie tämän tallin eteenpäin ja palauttaa Alpinelle paikan huipulla. Olen oppinut häneltä paljon tänä vuonna. Hän on tehnyt minusta paljon vahvemman, Colapinto linjaa.

– Hän on vahvistanut minua henkisesti, ja uskon, että tällaiset vuodet tekevät eron, kun asiat kääntyvät paremmiksi, kun alamme voittaa, saada hyviä tuloksia ja taistella kärjessä. Olen hyvin kiitollinen hänelle mahdollisuudesta, mutta myös koko tästä prosessista, jota käymme läpi, Colapinto jatkoi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)