Aston Martinin kauden alku on ollut vaikea, ja ongelmat Hondan voimanlähteen kanssa ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä tallin ympärillä.

Tallin ratatoiminnasta vastaava johtaja Mike Krack esitti Kiinan GP:n jälkeen vetoomuksen medialle kuljettajien kohtelusta, kun Fernando Alonso ja Lance Stroll ovat joutuneet vastaamaan koviin kysymyksiin viikonlopun aikana.

Aston Martin on kamppaillut kilpailukyvyn kanssa, ja huomio on kohdistunut niin kuljettajiin kuin tallin johtoon. Tallipäällikkö Adrian Newey ei ollut paikalla Shanghaissa, mikä on lisännyt painetta erityisesti kuljettajille, jotka ovat velvoitettuja vastaamaan median kysymyksiin useaan otteeseen viikonlopun aikana.

Alonso ja Stroll ovat joutuneet vastaamaan myös teknisiin ongelmiin liittyviin kysymyksiin, kuten Hondan moottorin aiheuttamiin voimakkaisiin tärinöihin. Neweyn mukaan tärinä voi pahimmillaan aiheuttaa jopa pysyviä hermovaurioita pitkien ajosuoritusten aikana.

Alonso joutui keskeyttämään Kiinan GP:n juuri tärinästä aiheutuneen epämukavuuden vuoksi. Televisiokuvissa nähtiin, kuinka kaksinkertainen maailmanmestari ravisteli käsiään suorilla yrittäen lievittää kipua ja palauttaa tuntoa sormiinsa.

Kilpailun jälkeen Krack muistutti, että kuljettajat ovat kovan paineen alla.

– Olen iloinen, että kysytte tästä, koska kuljettajille tämä on kaikkein vaikeinta, Krack sanoi medialle.

– He eivät voi tehdä tilanteelle mitään, mutta he ovat jatkuvasti esillä ja joutuvat vastaamaan kaikkiin kysymyksiin.

Krack viittasi myös siihen, että osa kysymyksistä on ollut kuljettajien näkökulmasta ongelmallisia.

– Heille esitetään myös kiistanalaisia kysymyksiä. Kuulin, että Lance ei halunnut vastata kaikkiin kysymyksiin lauantaina, ja meidän täytyy ymmärtää tämä tilanne.

Krack korosti, että kyse on tunteita herättävästä urheilusta, jossa paine on kova.

– Tämä on urheilullinen kilpailu ja täynnä tunteita. Emme halua taistella joukon hännillä, joten kuljettajat laittavat tähän valtavasti energiaa.

– He saavat joskus kysymyksiä, jotka eivät ole täysin sopivia. Vaikka he ovat ammattilaisia, he ovat myös ihmisiä.

Krack toivoo medialta enemmän ymmärrystä vaikeassa tilanteessa.

– Tilanne on nyt vaikea, mutta jos kuljettajia kohtaan osoitetaan hieman enemmän ymmärrystä, se auttaa meitä kaikkia.

LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi)