Aston Martin-tallin parjatun F1-kuskin Lance Strollin ympärillä on riittänyt tällä kaudella paljon parranpärinää. F1-hylkiöksi monen papereissa leimattu Stroll pääsi kuitenkin näpäyttämään epäilijöitään Brasilian kisan aika-ajojen kammokelissä siitäkin huolimatta, että hän haukkui autonsa p*skaksi.

Stroll sijoittui aika-ajoissa kolmanneksi ja piti tallikaverinsa Fernando Alonson takanaan. Strollin ja Alonson edelle ehtivät Red Bullin Max Verstappen ja Ferrarin Charles Leclerc.

Aika-ajosijoitus oli Strollin paras sitten kauden 2020. Stroll korostaa, että he toimivat viisaasti ennen kuin pelottava hirmumyrsky iski täydellä voimallaan Interlagosin radalle.

– En usko, että meillä oli onnea. Me rakensimme oman onnemme. Tiesimme, että myrsky oli tulossa ja ajoitimme viisaasti nopean kierroksemme.

Stroll ei ollut siis huippusijoituksesta huolimatta tyytyväinen autoonsa, päinvastoin.

– Auto tuntui silti todella p*skalta, Stroll lataa PlanetF1:lle.

– Aika näyttää, pystymmekö rakentamaan tämän päivän varaan. Teimme kuitenkin hyvää työtä ja saimme molemmat autot kakkosriviin, Stroll jatkaa.

Perjantain aika-ajoissa ratkaistiin sunnuntain kisan lähtöpaikat. Lauantai on pyhitetty sprinteille Interlagosissa.

Lue myös:F1-kisan aika-ajoissa koettiin kauhunhetki – ”Kuinka pelottavat 10 minuuttia!”

https://twitter.com/F1/status/1720550164899979576

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)