Entinen F1-kisakuski Stoffel Vandoorne haluaa jatkaa edelleen uraansa Aston Martinilla.

Belgialainen on ollut keskeisessä roolissa Silverstonessa toimivan tallin vuoden 2026 auton kehitystyössä, ja hän vietti suuren osan viime vuodesta simulaattorin parissa.

Tuleva kausi on Aston Martinille merkittävä, sillä tallista on virallisesti tullut Hondan tehdastiimi ja ainoa talli, jolle japanilaisvalmistaja toimittaa voimalähteet.

Tallilta odotetaan vahvoja tuloksia miljardööri Lawrence Strollin mittavien investointien myötä. Panostukset ovat kohdistuneet sekä infrastruktuuriin että nimekkäisiin henkilövalintoihin.

Racingnews365 kysyi Vandoornelta suoraan, odottaako hän uransa jatkuvan vielä Aston Martinin testikuljettajana.

– Kyllä, käymme edelleen neuvotteluja, hän vastasi.

– Uskon, että minulla tulee olemaan edelleen rooli tallissa. Tulen varmasti matkustamaan vähemmän kisoihin, ja painopiste siirtyy todennäköisesti enemmän simulaattorityöhön. Mitään ei ole vielä vahvistettu, mutta suunta on hyvä, hän jatkoi.

Vandoorne toimi McLarenin kisakuljettajana vuosina 2017-2018, mutta keräsi kahdella kaudella ainoastaan 26 MM-pistettä. Ura formula ykkösissä päättyi sitten siihen.

LUE MYÖS: Raaka totuus – STT: Entinen F1-kuski lausui muistutuksen Kalle Rovanperälle (RalliF1.fi)