
M-Sportin Fordilla lauantaina hyvän syötön päälle saanut Esapekka Lappi koki ylimääräisiä sydämentykytyksiä Monte Carlon MM-rallin päätöspäivän avauserikoiskokeella.
Läheltä piti, että Lappi olisi ladannut päin seinää.
– Liian liukasta minulle! Ajattelin aluksi, että ok, tästä tulee mahtavaa. Mutta kun seinä tuli lähemmäs, niin se ei ollut enää niin hauskaa!, osuman välttänyt Lappi tilitti tuntojaan WRC:n medialle.
Lappi oli 13. erikoiskokeen nopein suomalaiskuljettaja. Lapin tallikaveri Teemu Suninen kukisti Toyotan Kalle Rovanperän 2,7 sekunnilla.
Lappi käy Hyundain Sebastian Loebin kanssa huimaa taistelua kisan neljännestä sijasta. Loebilla on vielä 12,4 sekunnin etu puolellaan ennen kolmea viimeistä erikoiskoetta.
Sunnuntain avauserikoiskokeen kiireisin kuljettaja oli Hyundain Thierry Neuville, joka käy voitosta armotonta taistelua Tomi Mäkisen johtaman Toyota-tallin Elfyn Evansin ja Sebastien Ogierin kanssa.
Neuville latasi pohjat 5,0 sekunnin erolla Evansiin. Ogier jäi Neuvillesta 1,2 sekuntia enemmän.
– Hyvä erikoiskoe Thierrylta. Meidän vetomme ei ollut huono, mutta ei täydellinenkään, Evans kertoi.
Neuville nousi samalla kisassa toiseksi ohi Ogierin. Neuville hiillostaa Evansia enää 1,4 sekunnin päässä. Ogierin ero kärkeen on 6,1 sekuntia.
Loeb painelee siis edelleen neljäntenä, Lappi viidentenä ja Rovanperä kuudentena. Loeb on jäänyt kärjestä jo 2.32,6. Rovanperän ero Evansiin on 3.39,5.
– Aloitin melko rauhallisesti, koska minulla ei ole enää mitään puskemista sijoituksen osalta. Opettelen vain uusia olosuhteita, Rovanperä alleviivasi.