Hyundain WRC-tiimi joutui kiperään paikkaan, kun tallin tähtikuljettaja Ott Tänak ilmoitti jättävänsä rallin MM-sarjan tämän kauden jälkeen.
Hyundai etsii nyt korvaajaa Tänakille ja yksi – ja joissain määrin jopa todennäköinen – vaihtoehto on se, että Hyundain kolmannen auton jakaa ensi kaudella kaksi kuljettajaa: Dani Sordo ja Esapekka Lappi.
Mikäli asia olisi kiinni vain Hyundailla jatkavasta Adrien Fourmaux´sta, päätös olisi jo tehty.
– Olen aina puhunut nuorten kuskien puolesta, mutta vuoden 2027 säännöt tulevat muuttamaan kaiken, joten tilanne on nyt hieman erilainen, Fourmaux sanoi ranskalaiselle Rallye Sport -sivustolle.
– Onko se sitten kaiken arvoista, että kokeilee nuorta kuskia vuoden verran Rally1-autossa, sillä samaan aikaan kuskit ovat jo sinuja nykyisten Rally2-autojen kanssa, Fourmaux jatkoi.
Vuoden 2027 teknisten sääntöjen mukaiset autot tulevat muistuttamaan kovasti nykyisiä Rally2-autoja. Ensi vuonna rallin MM-sarjassa ajetaan vielä samanlaisilla autoilla kuin kuluvallakin kaudella.



























