Hyundai tiedotti kiinnittäneensä Esapekka Lapin yhdeksi ensi kauden kisakuskikseen. Paluu rallin MM-sarjaan oli yllätys myös hänelle itselleen.
Lappi nähtiin viimeksi WRC1-luokassa MM-ralleissa kaudella 2024. Tuolloin hän ajatteli ajavansa viimeisiä MM-rallejaan, kunnes Hyundai soitteli Ott Tänakin lopettamisuutisen jälkeen.
Kartturina hänellä toimii ensi kaudella Enni Mälkönen, jolle ajaminen WRC1-luokassa on erityisen mieluisaa. Viime kauden jälkeen Toyotan WRC1-kuskiksi kohonnut Sami Pajari antoi Mälköselle potkut pian sen jälkeen, kun kaksikko oli voittanut WRC2-mestaruuden.
– Ajattelin WRC-urani olevan jo ohi, mutta useiden keskustelujen jälkeen eri ihmisten kanssa, tiesin sen olevan hyvä idea, Lappi kertoo Hyundain tiedotteessa.
Jo aiemmin Lappi ilmoitti, ettei täysi MM-sarja tule kyseeseen, mutta osa-aikainen pesti kelpasi.
– Kilpailen edelleen SM-sarjassa, joka on hauskaa, mutta Cyrilin puhelu yllätti minut ja toi minut takaisin. Olen innoissani kuin pikkupoika päästessäni taas Rally1-auton rattiin, tällä kertaa Emmin kanssa, mikä on loistava mahdollisuus hänelle, Lappi hehkutti.
Tänakin muut korvaajat ovat Hayden Paddon ja Dani Sordo.




























