Entinen F1-kuljettaja Giancarlo Fisichella uskoo, että Lando Norris vie lopulta mestaruuden McLarenin tallikaverinsa Oscar Piastrin nenän edestä. Italialaisen mielestä britin kokemus ratkaisee mestaruuskamppailun.
McLarenin kuljettajien välinen taistelu on ollut kauden kantavia tarinoita, ja molemmat ovat osoittaneet erilaisia vahvuuksia jahtaessaan uransa ensimmäistä mestaruutta.
Piastri johtaa sarjaa 25 pisteen erolla, mutta ero kaventui kuudella pisteellä Azerbaidžanin GP:ssä, kun sarjakärki ajoi ulos. Baku oli australialaiselle kauden heikoin viikonloppu, täynnä poikkeuksellisia virheitä niin harjoituksissa, aika-ajossa kuin itse kilpailussakin.
– Tilanne on todella tiukka. Mestaruustaiston ensimmäinen puolikas oli tasainen. Norrisilla meno heittelehti, kun taas Piastri oli johdonmukaisempi ja hallitsi kilpailuja erinomaisesti, Fisichella sanoi.
– Bakussa näin ensimmäistä kertaa Piastrin paineen alla. Virheitä tuli harjoituksissa, aika-ajossa ja erityisesti kisassa – varaslähtö ja sitten ulosajo jo ensimmäisellä kierroksella, Fisichella jatkoi.
Fisichellan uskoo, että mestaruustaistelu jatkuu hyvin kireänä loppuun saakka.
– On vaikea sanoa, kumpi vie mestaruuden. Piastrilla on nyt enemmän pisteitä, ja molemmat ovat loistavia kuljettajia. Silti sanon Norrisin, koska hän on kokeneempi. Hänelle tämä on tärkeä tilaisuus, joka pitäisi käyttää hyväksi tänä vuonna. Piastrilla on varmasti edessään useampia mestaruuksia tulevaisuudessa. Mutta juuri nyt sanon Norris.





























