Formula ykkösten talvitestit jatkuvat ensi viikolla Bahrainissa. Sakhirissa tallit saattavat jo paljastaa todellisen iskukykynsä, kun Barcelonan shakedownissa painopiste oli vielä ennen kaikkea toimivuuden varmistamisessa.
Ferrarin Lewis Hamilton oli viime viikolla testien nopein kuljettaja, kymmenyksen edellä entistä Mercedes-tallikaveriaan George Russellia. Tästä huolimatta Mercedesiä pidettiin yleisesti testien vakuuttavimpana suorittajana.
Mercedes oli ainoa talli, joka ajoi yli 500 kierrosta. Auto vaikuttaa jo nyt lähes pomminvarmalta, vaikka sääntömuutokset ovat mittavia.
Entinen F1-kuljettaja ja nykyinen asiantuntija Juan Pablo Montoya kertoo kuulleensa, ettei Mercedes ole vielä lähellekään ajanut W17-autollaan täydellä teholla.
Hänen mukaansa tallilla saattaa olla edelleen kolme–neljä sekuntia varastossa. Tämä tarkoittaisi, että Russell olisi voinut ajaa täydellä aika-ajovauhdilla kierrosajan 1.12:n tuntumaan.
– Annan esimerkin, Montoya kertoi AS Colombialle.
– Kierrosajat, joita he Barcelonassa tekivät, ovat kuulemani mukaan kolme tai neljä sekuntia auton todellisesta potentiaalista jäljessä, Montoya paljasti.
– Kun asian suhteuttaa siihen, että yleensä puhutaan auton olevan pahasti jäljessä, jos se on kaksi kymmenystä hitaampi, Barcelonassa paalupaikka-aika tulee olemaan noin 1.12, ja he ajavat 1.16, Montoya jatkoi.































