McLaren ja sen entinen kuski Alex Palou ovat keskellä likaista oikeustaistelua. McLaren vaatii espanjalaisajajalta 20 miljoonan dollarin korvauksia.
Soppa sai alkunsa, kun IndyCar -sarjaa ajaneen Paloun talli Chip Ganassi kertoi kuskin jatkavan tallin riveissä kaudella 2023. Palou kuitenkin kielsi pian jatkosopimuksen ja kertoi liittyvänsä McLarenin Indy-talliin.
Paloun tarkoituksena oli ajaa McLarenin Indy-tallissa ja toimia samalla F1-tallin testikuskina saadakseen jalkaa oven väliin F1-uraa ajatellen. Chip Ganassi haastoi Paloun oikeuteen ja lopulta osapuolet pääsivät sopimukseen, että Palou ajaa kauden Chip Ganassilla kauden 2023 ja toimii samalla McLarenin F1-tallin testikuskina, jonka jälkeen hän siirtyisi ajamaan McLarenin IndyCar-talliin.
Vuotta myöhemmin Palou kuitenkin yksipuolisesti purki sopimuksensa McLarenin kanssa katsoen, etteivät he olleet halukkaita nostamaan häntä tallin F1-kuskiksi tallin palkatessa Oscar Piastrin. Palou katsoi McLarenin käyttäneen F1-porkkanaa houkutellakseen hänet IndyCar-talliinsa, mutta ilman varsinaista aikomusta nostaa hänet kuninkuusluokkaan.
Paloun mukaan McLaren valehteli hänelle ja johti häntä harhaan, jonka vuoksi hän päätyi purkamaan sopimuksensa.
– Tehdessäni McLaren-sopimuksen maaliskuussa 2022 motivaationi oli, että olin voittanut juuri ensimmäisen IndyCar-mestaruuteni ja ajattelin, että olisi hyvä hetki nuorella urallani päästä F1:iin ja saada mahdollisuus siellä, Palou avasi oikeudenkäynnissä.
– Zak [McLarenin toimitusjohtaja Brown] kertoi minulle useissa kahdenkeskisissä keskusteluissa testatessani McLarenia radalla syyskuussa 2022 ja lokakuussa 2022, että hän rakastaa IndyCaria ja haluaa kuskin IndyCarista F1:iin. Zak kertoi minulle, että hän uskoi sen tapahtuvan ja valmistaisi minua McLarenin F1-kuskiksi.
Palou paljasti myös, että Red Bull oli hänen palveluksistaan kiinnostunut ja kaavaili häntä AlphaTaurille. McLaren ei kuitenkaan suostunut myymään häntä Red Bullille asettuen näin jälleen hänen F1-unelmien eteen.
McLaren vaatii Paloulta sopimusrikosta 20 miljoonaa dollaria. Summa perustuu siihen miten paljon häneen investoitiin, palkkaansa sekä tuleviin sponsorituloihin.
Palou on myöntänyt sopimusrikon, mutta väittää McLarenin johtaneen häntä harhaan eikä hänen näin ollen tarvitsisi maksaa. Palou on IndyCar-urallaan voittanut jo neljä maailmanmestaruutta.






























