Entinen F1-kuski Adrian Sutil on pidätetty. Häntä syytetään muun muassa petoksesta.
Saksan poliisi pidätti Sutiliin ja hän on tutkintavankeudessa. Sutil otettiin kiinni ison operaation yhteydessä, jossa kotietsintöjä tehtiin Saksan lisäksi myös Monacossa ja Sveitsissä.
Saksan poliisin mukaan pidätykset ovat osa isoa operaatiota, jossa heitä syytettiin törkeästä petoksesta ja kavalluksesta.
Sutil ei ole ensimmäistä kertaa virkavallan kanssa tekemisissä. Vuoden 2011 hän aiheutti samppanjalasilla 24 tikkiä silloisen Lotus-tallin omistaja Eric Luxille.
Hänet tuomittiin 1,5 vuoden ehdolliseen vankeustuomioon sekä 200 000 euron sakkoihin. Sakkosumma lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen.
Sutil ajoi F1:ssä seitsemän kautta. Hän ajoi Spykerillä, Force Indialla ja Sauberilla. Hänelle kertyi kisoja yhteensä 124 eikä koskaan yltänyt palkintopallille.






























