
Ranskalaisajaja Charles Pic siirtyi viime kauden jälkeen Marussialta Caterhamille, koska halusi paremman auton. Arvio paremmasta kalustosta meni kuitenkin pieleen. Australian ja Malesian avauskisoissa tällä kaudella Marussia on ollut Caterhamia kilpailukykyisempi.
Pic sanoo olevansa yhä positiivinen. Hän ilmoittaa, ettei ratkaisu kaduta.
– En näe asioita sillä tavalla. Minulla oli hieno vuosi Marussialla 2012, mutta nyt olen todella tyytyväinen olooni Caterhamilla tänä vuonna ja tulevaisuudessa. En ole turhautunut, Pic kertoo Autosportin haastattelussa.
Pic uskoo Caterhamin ohittavan Marussian saadessaan autoonsa uudistuksia.
– On muutamia osa-alueita, joita pitää kehittää. Täytyy odottaa muutama kisa, mutta luotan talliin, että uudistukset auttavat meitä askeleen eteenpäin, Pic ilmoittaa.
Picin mukaan Caterhamin suurimmat ongelmat ovat renkaissa ja niiden ymmärtämisessä. Korkeissa lämpötiloissa renkaat kuluvat Caterhamissa liian nopeasti. Onnistuneet säädötkään eivät auta riittävästi.