Turhautunut Lewis Hamilton vakuutteli viime viikonvaihteessa ajetun Azerbaidzhanin GP:n yhteydessä, että Ferrarilla ei ole enää loppukaudella jakoa taistella voitoista. Hamiltonin tallikaveri Charles Leclerc on täysin samaa mieltä tältä osin: ohikausi.

Hamiltonin sijoittui sunnuntaina Bakun katuradalla ajetussa kisassa kahdeksanneksi ja Leclerc yhdeksänneksi. Surkea suoritus valmistajien pisteissä kolmanneksi Mercedeksen taakse keikahtaneelta Ferrarilta. McLaren ajaa tunnetusti täysin omassa liigassaan.

Ferrarilla ei ole voitettu tällä kaudella ainuttakaan varsinaista GP-kisaa. Hamilton voitti Kiinassa ajetun sprinttikisan.

Ferrari päätti viime kauden loistavasti kuittaamalla voitot Monzassa, Austinissa ja Meksikossa. Nyt se on enää pelkkä haalea muisto.

– Tästä tulee vaikeaa. Tilanne ei ole sama kuin viime vuonna. Saimme viime vuonna Monzassa merkittävän päivityksen autoomme, joka tarjosi meille suuren askeleen eteenpäin. Tänä vuonna meillä ei ole sitä, joten en usko, että meillä on toivoa siitä, että tuloksemme paranisivat merkittävästi tästä eteenpäin, Leclerc myöntää Racefans-sivustolla.

Leclerc sanoo suoraan myös sen, että Baku oli hänellä tämän kauden yksi huonoimmista kisoista. Jatkuvat epäonnistumiset syövät miestä ja motivaation kanssa on jo vähän niin ja näin.

– Rehellisesti sanottuna on helppo syyttää autoa siitä, että sitä on erittäin vaikea ajaa, mutta en tunne tehneeni hyvää työtä viikonloppuna. Bakun viikonloppuna en ollut ollut sillä tasolla, jolla minun pitäisi olla, ja otan siitä vastuun.

Kausi jatkuu 3.-5. lokakuuta Singaporessa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)