F1-talli Cadillac on nyt tehnyt sopimuksen kolmannen kuskin kanssa. Tallin varakuljettajaksi nousee IndyCar-sarjasta tuttu Colton Herta. Sergio Perez ja Valtteri Bottas ovat tallin kisakuskit.

25-vuotiasta jenkkikuskia on huhuiltu talliin jo pitkään. Toisen polven huippukuski oli innoissaan diilistä. Herta teki selväksi, että hän haluaa kisakuskin paikan.

– Tämä on unelmien tilaisuus ja jotain sellaista, jonka eteen olen tehnyt töitä pitkään. Mahdollisuus olla mukana Cadillacin tulossa F1-sarjaan näin ratkaisevana hetkenä on jotain, josta en voinut kieltäytyä.

– Unelmani on aina ollut kilpailla Formula 1:ssä, ja näen tämän siirron valtavana askeleena kohti sitä tavoitetta. Tällä hetkellä keskityn antamaan kaikkeni Cadillac F1:lle ja auttamaan rakentamaan kilpailukykyistä tiimiä, avasi Herta tiedotteessa.

Cadillacin tallipäällikkö Graeme Lowdon oli myös innoissaan kiinnityksestä.

– Colton on poikkeuksellisen lahjakas kuljettaja, jolla on todistetusti nopeutta, kyky ajaa kilpaa ja ikäänsä nähden huomattavaa kypsyyttä. Hänen kokemuksensa amerikkalaisen huippumoottoriurheilun parissa TWG Motorsport -perheen jäsenenä tekee hänestä ihanteellisen valinnan tähän rooliin. Hän tuo talliimme arvokasta ja tuoretta näkemystä, perspektiiviä ja energiaa, kun jatkamme tulevaisuuden rakentamista.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)