Red Bullin tähtikuljettajaa Max Verstappenia on useissa analyyseissa arvioitu jopa Formula ykkösten taitavimmaksi kuljettajaksi. F1:ssä pitkään toiminut huippusuunnittelija Gary Anderson toteaa kuitenkin The Racen haastattelussa, ettei Verstappen olisi toisessa tallissa ehkä ylivoimainen.

Vuonna 2019 Verstappen oli valovuoden edellä tallikaveriaan Pierre Gaslya. Kesken kauden 2019 Gaslyn korvannut Alexander Albon oli hänkin helisemässä Verstappenia vastaan ja saakin tehdä ensi vuonna tilaa Sergio Perezille.

– Ajat tallikaveriasi vastaan ja Max Verstappen oli paljon nopeampi kuin tallikaverinsa. Se oli yksi suurimmista eroista tallikaverien välillä. Paljon selityksiä, mutta niin se vain oli, toteaa Anderson Verstappenista.

Anderson antaa ymmärtää, että ero johtuisi siitäkin, että Red Bullin auto on vahvasti suunniteltu Verstappenin vahvuuksia varten.

– Max ajaa autoa, jota todellakin osaa ajaa. Hänellä on taitoa sopeuttaa se hyvä auto (Red Bull) ajotyyliinsä, mutta hänkin on vain ihminen. Hän ei saisi Williamsia samanlaiseen iskuun ja päihittäisi George Russellia, esimerkiksi, Anderson sanoo.

Red Bullin menestys onkin ollut viimeisen kahden vuoden aikana vain Verstappenin varassa.

– Red Bull on mennyt nykyistä tietään, koska Max on ollut tiimissä johtava kuski useamman vuoden ajan, toteaa Anderson.

Verstappenin tilannetta on verrattu Michael Schumacherin asemaan takavuosina Ferrarilla. Auto suunniteltiin täysin Schumacherin tarpeita varten ja tuloksena olikin viisi perättäistä kuljettajien mestaruutta 2000-04.

LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi)