
Indianapolisin 500 mailin ajon 2022 voittanut yhdysvaltalaisajaja Colton Herta oli pari vuotta sitten vahvasti mukana huhuissa siirtymisestään Formula ykkösiin. Hertasta olivat kiinnostuneet McLaren sekä Red Bullin kakkostalli Alpha Tauri.
Hertalla ei ollut kuitenkaan riittävästi pisteitä superlisenssiä varten, joten tallipaikkaa Alpha Taurilta ei hänelle kaudelle 2023 tullut. Kansainvälinen Autoliitto FIA ei hyväksynyt poikkeuslupa-anomusta.
Kesällä 2022 Herta testasi myös McLarenia. Hänellä oli jalka sinne oven välissä, mutta McLaren valitsi kuljettajakseen lopulta Oscar Piastrin, joka on yksi F1:n lupaavimmista ajajista.
Kaudella 2023 Herta menestyi IndyCar-sarjassa heikosti. Hän ei voittanut yhtään kisaa, joten saumat pääsystä F1-sarjaan ovat hänellä heikkenemässä.
Hertan viimeinen mahdollisuus lienee F1-projektia suunnitteleva Andretti-talli, jossa hän ajaa IndyCar-sarjassa.
– Se on hyvin aikakeskeistä. Olen 23-vuotias ja alkaa olla viimeisiä aikoja päästä sinne ehkä Andrettin kanssa. Sen suhteen minulla ei ole enempää raportoitavaa. Heidän tavoitteenaan on saada talli Formula ykkösiin. Jos se onnistuu, niin katsotaan, milloin se tapahtuu ja kuinka vanha itse olen silloin, Herta sanoi IndyCar-sarjan mediatilaisuudessa.
Herta korostaa keskittyvänsä IndyCar-kisoihin. Kausi siellä alkaa maaliskuun alussa Floridan St. Petersburgissa ajettavalla katuratakisalla.
Lue myös:F1-pomolta tylyä tekstiä – potkut saanut mies vastasi