Autourheilun kuninkuusluokan eli formula ykkösten MM-sarjaa on jäljellä vielä seitsemän osakilpailua.

Voitoista on jaossa yhteensä 175 pistettä. Red Bullin hollantilaiskuljettaja Max Verstappen on ollut kahdessa edellisessä GP:ssä ykkönen hyvällä marginaalilla.

Ennen Monzan ja Bakun GP:tä McLaren oli voittanut viisi kisaa putkeen, joista kolme oli mennyt MM-sarjassa toisena olevalle Lando Norrisille ja kaksi MM-sarjaa johtavalle Oscar Piastrille.

Verstappen ja Red Bull ovat osoittaneet vauhdin kiihtymistä aina Hollannin GP:stä alkaen, kun Verstappen oli toinen Piastrin voittamassa kilpailussa. Hollannin GP:ssä Norrisin auto sanoi sopimuksen irti aivan kisan lopussa, joten hollantilainen pääsi kuromaan eroa kärkeen isommalla kauhalla kiinni.

Kun MM-sarjassa ero Verstappenilla on Piastriin vain 69 pistettä, niin kaikki on enemmän kuin mahdollista viimeisten osakilpailujen aikana.

Mikäli Red Bull pitää vauhtinsa ja etenkin varmuuden syheröosuuksilla yllä, niin on täysin mahdollista, että McLaren menettää otteensa ja Red Bullin kuljettaja juhlii jälleen maailmanmestaruutta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)