Tamperelainen huippulupaus Oiva Vettenranta ajoi hienosti isoon kansainväliseen voittoon viikonloppuna Saksan Mülsenissa. Voiton ansiosta Vettenranta nousi sarjan pisteissä jaetulle ykköspaikalle, kun ajamatta on yksi osakilpailu.

FIA Karting Academy-Junior -sarjaan valitaan maakohtainen edustaja. Suomen Junior Mestaruuden vuonna 2024 voittanut Vettenranta valittiin AKK:n toimesta edustamaan Suomea tämän vuoden sarjaan. Ensimmäisessä osakilpailussa Espanjassa Vettenranta kärsi teknisistä ongelmista, mutta toisessa osakilpailussa hän pääsi näyttämään osaamistaan ajaen hienosti voittoon.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Vauhti oli hyvää koko viikonlopun ajan ja sunnuntaina Maamme-laulun kuunteleminen korkeimmalla korokkeella on asia, jota ei ihan äkkiä unohda ja mitä haluaa ehdottomasti lisää, Vettenranta kertoo tiedotteessaan.

Kilpailuviikonloppu alkoi vapailla harjoituksilla, joissa Vettenranta kellotti kärkiaikoja sekä kuivalla että märällä kelillä. Aika-ajossa hyvä vauhti jatkui ja Vettenranta oli oman ryhmänsä nopein ja koko luokan toinen. Viikonloppu sisälsi jokaiselle kuljettajalle kolme alkuerää, joiden perusteella karsittiin 36 parasta itse sunnuntain finaaliin. Vettenranta pääsi starttaamaan jokaiseen erään eturivistä ja taktiikkana oli ajaa varmasti maaliin riskejä välttäen.

– Ensimmäiseen alkuerään lähdin paalulta ja pidin paikkani lähdöstä ruutulipulle asti. Toinen erä ei mennyt ihan niin mallikkaasti, ajoin ilman turhia riskejä kolmantena maaliin. Kolmannessa erässä halusin varmistaa hyvän lähtöpaikan finaaliin. Ajoin kolmantena maaliin ja sain finaaliin lähtöpaikaksi kakkosruudun eturivistä, Vettenranta jatkaa.

Sunnuntain finaali oli tapahtumarikas. Slow-kylttien värittämän finaalin voitto ei tullut Vettenrannalle helposti.

– Finaalissa sain hyvän lähdön ja nousin johtoon. Sveitsin Frigg otti kuitenkin kärkipaikan. Kilpailun puolivälissä pääsuoralla tapahtuneen kolarin seurauksena tuli Slow-kyltit. Muutama kierros ajettiin jonossa, kunnes kilpailu taas jatkui. Sain hyvän lähdön ja ohitin sveitsiläisen ykkösmutkassa ulkokautta. Frigg otti kuitenkin pian uudelleen kärkipaikan. Pari kierrosta ennen ruutulippua ohitin hänet jälleen ykkösmutkassa. Tällä kertaa sisäkautta. Tämän jälkeen en enää ykköspaikkaani luovuttanut vaan ajoin ruutulipulle ensimmäisenä!

Hienon voiton ansiosta Vettenranta nousi sarjassa jaetulle ykköspaikalle. Viimeinen osakilpailu ajetaan Italian Cremonassa syyskuun lopulla. Tavoitteet Vettenrannalla on selvät.

– On huikean hienoa päästä Cremonaan sarjajohdossa! Cremonan rata on minulle erittäin mieluinen ja olen ajanut siellä jo useasti kilpaa! Aion valmistautua Cremonan kilpailuun ajamalla SM-kilpailun kotiradallani Lentolassa. Lisäksi ajan ACI-sarjan viimeisen osakilpailun Franciacortassa, sekä mahdollisesti testiä Cremonan radalla. Aion tosissani haastaa kilpakumppanini ja tavoitteena on voittaa Academy Trophy -sarja, Vettenranta päättää.

LUE MYÖS: Näkökulma: Tapparan huippulupaus Oliver Suvanto, 17, opettaa meille kolme asiaa – nämä asiat jokaisen lätkäfaijan ja -mutsin pitää ymmärtää (Siniviiva.fi)